Yritys
Olemme vuonna 2019 aloittanut erikoiseen nostamiseen perustava yritys. Yritysidea lähti liikkeelle asiakkaiden toiveista saada markkinoille jotain uutta ja erilaista kalustoa. Otamme mielellämme vinkkejä vastaan millaista kalustoa halutaan markkinoille.
Vuoden 2020 aloitimme hankkimalla uutta kalustoa, asiakkailtamme tulleiden toiveiden mukaan. Laajensimme valikoimaamme pitkäpuomiset asennusnostimet sekä trukkipiikkeihin tai nosturin vinssiin liitettävän vastapainon. Loppuvuodesta 2020 valikoimaamme saapuivat jibilliset mininosturit.
Vuonna 2021 mininosturikalustomme kasvoi useammalla jibillisellä koneella. Työmaaolosuhteiden tullessa haastavimmiksi lisäsimme myös kevyttä käsin käytettävää kalustoa, mm. pienikokoisia kanavanostimia ja moottorinostimia.
Vuosi 2022 alkoi uuden kaluston saapumisella. Kalustoomme saapuivat isot riippukupit lasille sekä astetta isompia, jibillisiä mininostureita.
Vuosi 2023 alkoi kiireisenä, kuljettapalveluiden kysyntä koneille kasvoi. Henkilökuntamme määrää kasvoi ja samalla lisäsimme haalauspalveluihimme osaamista.
Vuosi 2024, Suomen Erikoisnostin Oy liittyy osaksi Inomec Lytfuthyrningiä. Erikoisempien nostoapuvälineiden ja linjasaneerauslaitteiden saanti Suomeen paranee.